Ladataan Tapahtumat
  • Tämä tapahtuma on mennyt.
21 elokuu keskiviikko

KaSeVa 24

21 elokuun 2018, 15:00 - 22 elokuun 2018, 15:00
Kaseva, Taipaleenkatu 5
Kankaanpää, 38700

KaSeVa 24h
ti 21. klo 15- ke 22.8.2018 klo 15
Kellonaika ei ole nyt este. Tule milloin vain.

Julkiset palvelut etääntyvät koko ajan, toisaalta monet palvelut ovat netissä käytettävissä 24 tuntia. Ravintoloiden ja kauppojen aukiolo on vapautettu, mutta ihmisten kohtaamisen tilat ovat suuressa murroksessa.

Nykyaikana media houkuttelee meitä pariinsa ilta- ja yömyöhään, toisaalta television katsominen ei ole enää ajasta ja paikasta kiinni. Kaikki tuntuvat olevan koko ajan sekä läsnä että muissa maailmoissa, on vaikea pysähtyä kohtaamaan ja kuuntelemaan.

KaSeVa kokeilee Hörhiäisten kunniaksi 24 tunnin päivystystä. Meillä ihan oikeat ihmiset päivystävät ympäri vuorokauden valmiina jutustelemaan ja keskustelemaan. Meillä on koko ajaksi varattu myös ohjelmaa, mutta tärkeintä on kiireetön kohtaaminen oleminen toinen toistemme kanssa.

Kahvinkeitin porisee 24h, pihassa kirppispöytä.

15-18 Järjestötori
Järjestöt esittelevät toimintaansa kaikille. Tervetuloa.
Esittelyä, jutustelua, toimintaa

17-19 Boccia – pelataan pienimuotoinen turnaus

18-20 Kahvipakettibingo

21-22 Iltapala

20-22 Karaoke

22-02 Elokuvat
22-22.30 Tarmo vapaille markkinoille
22.30-23 Ajatus on asunto,
23-00.30 Kovasikajuttu,
00.30-2.00 Tokasikajuttu,

02-06 Lautapelejä, kahvia ja juttuseuraa
Kankaanpään Kunkku, peliporukka kasataan klo 2.00
Pelataan, kunnes voittaja ratkeaa.
Trivial Pursuit, peli alkaa klo 5-
Quaero & Alias, jos pelaajia riittää.

06-10 Aamupala

10-15 Kahvia, jutustelua, yhdessäoloa

Tiedot
Alkaa: 21.8.2018 @ 15:00
Loppuu: 22.8.2018 @ 15:00
Tapahtumapaikka
Venue Name: Kaseva
Address: Taipaleenkatu 5
Kankaanpää, 38700

+ Google Map
Puhelin: 040 7717425
Järjestäjä
Puhelin: 040 7717425
Sähköposti: