Vuoden Hörhiäinen 2019 on Pertti Manninen!

Vuoden Hörhiäinen 2019 on Pertti Manninen!

Kuva: Martti Tikka / Kuvaseura Pikseli

Tänään julkistettiin Vuoden 2019 Hörhiäinen pienen yösoiton yhteydessä. Hyvinvoinnin edistämisen keulakuvana toimii seuraavan vuoden ajan Pertti Manninen!

Pertin valinnan perusteluina oli mm. seuraavia kommentteja:

  • Tekee tärkeää ja monipuolista työtä eri yhdistyksissä ja seuroissa Kankaanpään alueella
  • Toiminta lasten ja nuorten parissa on hänelle erityisen lähellä sydäntä niin työn kuin vapaa-ajankin puolesta, myös luonto ja urheilu ovat tärkeässä roolissa hänen toiminnassaan
  • Ollut mukana järjestämässä monia isoja tapahtumia Kankaanpäässä
  • Edustaa myös Kankaanpään aktiivista kylätoimintaa
  • Vahva ja tärkeä toimija useissa koko kaupunkimme elinvoimaan ja hyvinvointiin vaikuttavissa asioissa

Monipuolisesti hyvinvoinnin asialla

Pertti Manninen tunnetaan erityisesti toiminnastaan Kankaanpään Suunnistajissa. Manninen on vuonna 1972 perustetun seuran perustajajäsen ja toimii tällä hetkellä sen puheenjohtajana. Suunnistajien toiminnassa hän on ollut useiden kilpailujen johtajana ja vetänyt mm. perhesuunnistuskoulua yli 10 vuotta.

Manninen on Pirkan Hiihto ry:n varapuheenjohtaja ja hän on toiminut tapahtuman lähtöalueen johtajana 25 vuotta.

Leijonatoiminnassa Manninen on ollut yhteensä 18 vuotta ja hänet on palkittu kv. Melvin Jones-jäsenyydellä, mikä on korkein kunnianosoitus vapaaehtoistyöstä, jonka jäsen voi saada.

Manninen on myös vahva vaikuttaja Niinisalon kylällä, jossa hän on ollut mukana eri rooleissa Niinisalon kyläyhdistyksessä sekä myös Niinisalon Varuskunnan Metsästysseura ry:ssä.

Muita luottamustoimia Mannisella on ollut Upseeriliiton Niinisalon osastossa, Niinisalon Upseerikerho ry:ssä, Hämeenkankaan Eräharrastajat ry:ssä, Reima Country Matkailuyhdistys ry:ssä sekä Pohjois-Satakunnan Kadettipiiri ry:ssä.

Tämän vuoden Hörhiäisviikolla Manninen veti retken liittyen Niinisalon Varuskunnan historiaan.

Hörhiäisen valinta

Tänä vuonna Vuoden Hörhiäistä sai ehdottaa perjantaihin 16.8. saakka ja valitsijaraati teki lopullisen valinnan ehdotusten pohjalta.

Valitsijaraatiin kuuluivat Kankaanpään Yrittäjien puheenjohtaja Janne Katajamäki, Kankaanpään Seudun päätoimittaja JP Mikola, kaupungin markkinointi-ja viestintäpäällikkö Johanna Luotolinna sekä LC Kankaanpään ja LC Kankaanpää/Kuninkaanlähteen Hörhiäistoimikunnan puheenjohtaja Harri Viitasalo. Hörhiäisen julkistamisen suoritti kaupunginjohtaja Mika Hatanpää.

Vuoden Hörhiäinen palkittiin kunniakirjan ja kukkien kera ja lisäksi Kankaanpään Yrittäjät ja Leijonat lahjoittivat hänelle yhteensä 200€ lahjakortin paikallisiin liikkeisiin.

Lue Kankaanpään Seudun artikkeli ”Yhdistysaktiivista Vuoden Hörhiäinen – ”Arvostan yhteisten asioiden perusteellista hoitamista” (Huom! Vain tilaajalle)